maanantai 28. toukokuuta 2007

Tampereen kuulumisia

Edellinen viikko oli melkoisen aktiivinen Tampereella.

Tiistaina vastaperustettu Tampereen polkupyöräilijät järjesti mm. Virnun kanssa City-pyöräilyn, jossa pyöräiltiin pitkässä letkassa lenkki Tampereen keskustassa kartoittaen pahoja paikkoja. Paikalla oli mukavasti pyöräilijöitä ja Aamulehtikin kirjoitti asiallisen jutun. Ikävä kyllä poliittiset päättäjät puuttuivat kutsuista huolimatta osin huonon ajoituksen vuoksi. Pahoja paikkoja oli myös avattu Powerpoint-esityksenä Tampereen sosiaalifoorumin yhteydessä viime viikolla. Luulen, että pyöräilijät voivat saada järjestäytymällä melkoisen paljon aikaan. Ainakin Tampereella työtä riittää.

Keskiviikkona Virnu oli katsomassa Valtuuston istuntoa. Paikalla pieni mutta sitäkin innokkaampi porukka. Valtuusto käsitteli lapsi- ja nuoristopoliittistaohjelmaa. Ohjelmaa haukuttiin mielestäni aiheesta pikemminkin selvitykseksi kuin ohjelmaksi. Ohjelma sisältää melkoisen paljon tällaiselle tilastofriikille sopivaa materiaalia, mutta aika vähän toimenpiteitä ja niitäkin ilman mitään priorisointia. Valtuusto myös hyväksyi kauppakirjan Ikean tontista. Lähes jokainen edustaja halusi käyttää puheenvuoron: "On se hienoa, että saadaan se Ikea tänne". Vihreät Tynkkysen johdolla esittivät asiallisia huolestuneita puheenvuoroja autoliikenteen lisääntymisestä, vaikkakaan kukaan ei lähtenyt itse hanketta kaatamaan, koska tontti on kuitenkin lähestulkoon parhaassa mahdollisessa paikassa Tampereelta käsin ja naapurikunnat varmasti ottaisivat ison liikkeen mielellään houkuttelemaan tamperelaisia vieläkin pidemmille autoretkille.

Torstaina Tampereen vihreät teekkarit kokoontuivat pohtimaan Vinon periaateohjelmaa ja saimmekin muutamia ranskalaisia viivoja aikaiseksi. Me teekkarit emme ole Vinon jäseniä ainakaan aluksi, joten toimimme Virnun läpi Vinossa.

Viikonloppuna oli puoluekokous, jonka Sini tiivistikin äskeisessä merkinnässä mukavasti. Ensikertalaisena oli ainakin oikein kivaa ja itse olen uusiin varapuheenjohtajiin melkoisen tyytyväinen.

Puoluekokouksessa olikin hauskaa

Vihreiden juuri päättyneessä puoluekokouksessa Espoon Dipolissa naurettiin enemmän kuin osasin odottaa. Puoluekokouksessa myös taputettiin enemmän kuin olin odottanut, taputettiin seisaallaan enemmän kuin olin odottanut ja taputeltiin kavereita selkään enemmän kuin olin odottanut.

Siihen, että puoluekokouksessa tulisi olemaan varsin mielenkiintoista, olin varautunut jo etukäteen. Ensimmäisen päivän puheenvuoroissa puhuttiin etenkin hallituspolitiikasta. Minkälaisia ovat Vihreät keskisuurena hallituspuolueena? Mitä tarkoittaa olla "edellä" juuri nyt? Yksimielisyys näytti kuitenkin vallitsevan siitä, ettei hallituspolitiikan haluta nielaisevan koko puoluetta. Niin kuin pallinsa jättävä puoleusihteeri Heikkinen muotoili viestin "kenttävihreille": joudumme hallitusyhteistyössä tekemään kompromisseja, mutta älkää te tehkö niitä jo valmiiksi.

Panu Laturi huomautti toimivan viestinnän, niin puoleen sisällä kuin ulospäin, merkityksestä hallituspolitiikan onnistumisessa. Meidän täytyy onnistua viestittämään tavoitteemme tarpeeksi selvästi. Olennainen osa tätä on, että myös kaikki me ympäri Suomea, ymmärrämme ja tiedämme mitä päätösten takana on ja mitä puoluejohdossa tapahtuu ja viestimme siitä myös toisillemme.

Poliittista keskustelua hallitsivat sosiaalipoliittiiset teemat ja juuri neuvotellun kehysriihen tulokset. Kovimmat aplodit keräsi kuitenkin Oras Tynkkynen, valtionneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija, ilmastopoliittisella viestillään: Suomen on kuuluttava maailmanparantamisen kovaan ytimeen. Käsillä ei ole enää ilmastonmuutos vaan todellinen ilmastokriisi.

ViNOn puolesta puhunut Amu puhui reilusta sukupolvien välisestä sopimuksesta. Sen olennasia osia ovat tänä päivänä subjektiivinen perusturva, sosiaalinen ja globaali oikeudenmukaisuus ja tasavertainen keskustelu. Tähän Vihreissä onkin hyvät lähtökohdat, sillä ViNO ei ole olemassa tarjotakseen hiekkalaatikkoa tuleville poliitikoille vaan ViNO on olemassa tehdäkseen politiikkaa.

Seuraavana päivänä tehdyt henkilövalinnat huipentuivat puolueen varapuheenjohtajien äänestykseen. Jännityksestä huolimatta ehdokkaiden kannatuspuheenvuorot oli pidetty hilpeissä tunnelmissa. Oras Tynkkynen sai kannatusta, vaikka ei ollut edes ehdolla. Johanna Sumuvuoren todettiin tuovan puolueen johtoon jatkuvuutta, sillä hän pystyy antamaan lausuntoja myös Anni Sinnemäen äänellä. Maailmaa syleileväksi lopuksi koko puoluekokous osoitti vielä seisten taputtaen arvostustaan Ari Heikkiselle, joka vaimonsa puheen mukaan on viimeisen kymmenen vuoden aikana puoluesihteerin hommien lisäksi tehnyt myös yli puolet kotitöistä!

Monien halauksien, selkään taputtelujen ja hali-nami-puheiden myötä puolueen johtoon nousi jälleen TarjaC ja uudeksi puoluesihteeriksi Panu Laturi. Varapuheenjohtajien kuningattareksi nousi ViNOn tukema Johanna Sumuvuori, perässä Mari Puoskari ja Jyrki Kasvi. Puolueen hallitukseen saatiin ViNOn varsinainen ja varaedustaja, valtuustoon neljä edustajaa varoineen. Puolueen johto jatkaa hyvissä käsissä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2007

Turun kuulumisia

Turkuun on suunnitteilla toriparkki, joka on aika järjetön hanke ottaen huomioon esimerkiksi sen, että muutaman sadan metrin päässä torista on jo parkkihalli tyhjillään. No mitäpä ahkerat aktivistit tekevät estääkseen moisen hullutuksen? Noustaan barrikadeille!

Tovi (Turun opiskelevat vihreät) ja Turre (Turun vihreät nuoret) osallistuivat yhdessä muiden järjestöjen (Turun Maan ystävät, Turun vasemmistonuoret, Meidän Turku - Vårt Turku) kanssa kansantapahtumaan "Turhuuksien toriparkki". Ohjelmassa oli mm. kaupunginvaltuutettujen puheita, toriparkin vastaisia lauluja, sirkusesitys ja hernekeittoa. Tapahtuma sujui oikein kivasti, yleisöä oli sellaiset parisataa. Flaijereita jakaessa palaute oli pääosin positiivista, mikä on aina ilahduttavaa.

Kesällä on aikeissa vielä toimia lisää toriparkin tiimoilta, mutta sen tarkempia suunnitelmia ei vielä ole. Kesän suhteen ollaan otettu aika rennosti ja järjestetään sellaisia kivakiva-tapahtumia kuten Tovin perinteikäs kevätretki 2.-3.6 ja luomutilavierailua yhdessä korkeakoulujen luomupiirien kanssa on kaavailtu elokuulle.

Turren kuulumisiin kuuluu myös kesäretki 15.6. ja Relax-messuille osallistuminen 31.5. Relax-messut on sellainen yläastelaisille ja lukiolaisille suunnattu tapahtuma. Sieltä hankitaan ainakin sata uutta jäsentä! :)

maanantai 21. toukokuuta 2007

Den Gröna sommaren

Kesän vihreät ruohot tuntuvat tosiaan vievän myös vihreitä toimijoita mennessään. Toisaalta kesä tarjoaa myös hyvän tekosyyn hieman helliittää; kirjoittaa vähemmän pöytäkirjoja ja käydä enemmän keskustelua. Jotain tämän suuntaista ajattelimme ainakin Jyväskylän kesässä yrittää.

Grönioni on kaavailllut kesälukupiirin aloittamista heti kesäkuussa. Oraksen pamflletti kainaloon ja kesäiltoina Lounaispuiston nurmikolle ajatuksia vaihtamaan. Suunnitteilla on myös ihan oikea kesäretki elokuun puolella. Tarkoituksena on laittaa pyörät vireeseen ja suunnata kaupungin ulkopuolelle vehreisiin maisemiin yhdeksi yöksi. Päättämättä on vielä otetaanko mukaan paistotikkuja vai ViNOn periaateohjelmia. Ehkä sytykkeeksi ainakin...

Kokoustamista jatkamme kesälläkin kohtuullisen tasaiseen rytmiin yleisen vireyden ylläpitämiseksi. Pienen työpajan pitäminen ViNOn uudesta periaateohjelmasta mahtuu sekin toivottavasti kesälle. Stressivapaa toiminta on kuitenkin tavoitteena, sillä halukkaille on varmasti kesän jälkeen taas hieman stressiäkin tarjolla.

Kesän actionia

Moi!

Ja kiitokset minultakin kaikille paikallisjärjestötapaamisen järjestäjille ja osallistujille! Oli kivaa, ja paikka oli ihana ja oikein idyllinen :)

Kesä tulee ja aurinko paistaa! Kertokaas, onko teidän yhdistyksillänne jotain toimintaa lähikuukausina? Perinteisestihän kesät ovat vähän hiljaisempaa aikaa järjestökentällä...

Meilläkin Oulun vihreissä nuorissa on havaittavissa jonkinlainen kesätauko, kun toimijat hajoavat ympäri Suomea ja maailmaa, mutta jotain toimintaa silti on. Aiomme mm. järjestää politiikka-piknikin, jonne kutsutaan muut oululaiset poliittiset nuorisojärjestöt. Lisäksi kirjoitamme lehtiin pari mielipidekirjoitusta, jotta saisimme itseämme vähän enemmän esille :)

Ja kaikille pohjoisen ihmisille tiedoksi: ViNO:n Pohjoinen ulottuvuus -projekti starttaa Rovaniemellä 9.-10.6.2007. Kaikki ViNO:n jäsenet ovat sinne tervetulleita, matkoja maksetaan (5 euron omavastuulla) Oulun ja Lapin lääneistä tuleville. Ohjelmaa vielä hiotaan, mutta vaikuttaa siltä, että viikonlopusta tulee hurjan hauska ja mielenkiintoinen. Toivottavasti osallistujia tulee mukavasti!

Mutta kertokaas, miten muualla?

Aurinkoista viikkoa kaikkialle!

Jäsenjärjestötapaaminen Nokialla 19.-20.5.

Huhhei ja kiitoksia kaikille osanottajille ja järjestäjille loistavasta viikonlopusta.

Jäsenjärjestötapaamisessa pohdittiin ViNO:n tulevaa periaateohjelmaa, sen toteutustapoja ja sisältöä. Vaihdettiin eri paikkakuntien ja järjestöjen kuulumisia, käytiin läpi ensi viikonlopun puoluekokouksessa tehtäviä henkilövalintoja ja ehdokkaita, mietittiin miten ViNO voi parhaiten tukea jäsenjärjestöjänsä, millaista koulutusta haluttaisiin/tarvittaisiin, kerrattiin ViNO:n historia ja visioitiin tulevaisuutta.

Linnavuoren kylätalo Nokialla tarjosi tapaamiselle leppoisan rauhalliset puitteet Muusa-koiran (yksi HyVi:n edustajista) vartioidessa pihaa. Kokkina toiminut Tommi Ståhlberg piti pöydän koreana ja paistoi illalla lettuja nuotiolla. Nami nami, mums mums.