maanantai 28. toukokuuta 2007

Tampereen kuulumisia

Edellinen viikko oli melkoisen aktiivinen Tampereella.

Tiistaina vastaperustettu Tampereen polkupyöräilijät järjesti mm. Virnun kanssa City-pyöräilyn, jossa pyöräiltiin pitkässä letkassa lenkki Tampereen keskustassa kartoittaen pahoja paikkoja. Paikalla oli mukavasti pyöräilijöitä ja Aamulehtikin kirjoitti asiallisen jutun. Ikävä kyllä poliittiset päättäjät puuttuivat kutsuista huolimatta osin huonon ajoituksen vuoksi. Pahoja paikkoja oli myös avattu Powerpoint-esityksenä Tampereen sosiaalifoorumin yhteydessä viime viikolla. Luulen, että pyöräilijät voivat saada järjestäytymällä melkoisen paljon aikaan. Ainakin Tampereella työtä riittää.

Keskiviikkona Virnu oli katsomassa Valtuuston istuntoa. Paikalla pieni mutta sitäkin innokkaampi porukka. Valtuusto käsitteli lapsi- ja nuoristopoliittistaohjelmaa. Ohjelmaa haukuttiin mielestäni aiheesta pikemminkin selvitykseksi kuin ohjelmaksi. Ohjelma sisältää melkoisen paljon tällaiselle tilastofriikille sopivaa materiaalia, mutta aika vähän toimenpiteitä ja niitäkin ilman mitään priorisointia. Valtuusto myös hyväksyi kauppakirjan Ikean tontista. Lähes jokainen edustaja halusi käyttää puheenvuoron: "On se hienoa, että saadaan se Ikea tänne". Vihreät Tynkkysen johdolla esittivät asiallisia huolestuneita puheenvuoroja autoliikenteen lisääntymisestä, vaikkakaan kukaan ei lähtenyt itse hanketta kaatamaan, koska tontti on kuitenkin lähestulkoon parhaassa mahdollisessa paikassa Tampereelta käsin ja naapurikunnat varmasti ottaisivat ison liikkeen mielellään houkuttelemaan tamperelaisia vieläkin pidemmille autoretkille.

Torstaina Tampereen vihreät teekkarit kokoontuivat pohtimaan Vinon periaateohjelmaa ja saimmekin muutamia ranskalaisia viivoja aikaiseksi. Me teekkarit emme ole Vinon jäseniä ainakaan aluksi, joten toimimme Virnun läpi Vinossa.

Viikonloppuna oli puoluekokous, jonka Sini tiivistikin äskeisessä merkinnässä mukavasti. Ensikertalaisena oli ainakin oikein kivaa ja itse olen uusiin varapuheenjohtajiin melkoisen tyytyväinen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Amiable dispatch and this enter helped me alot in my college assignement. Thanks you seeking your information.